Heippa taas, rakkaat lukijani - sallittehan, että teitittelen teitä. Sain viime merkintään kommentin, jonka mukaan kuvat tuppaavat tässä blogissa olemaan kovasti tekstiä fiiliksekkäämpiä, minkä johdosta päätin palautua juurilleni ja jälleen hieman kirjoitella; sillä äijäthän eivät mitään fiiliksiä harrasta, tunteile, herranen aika.

Sitä paitsi minähän olen tunnetusti aika hyvä kirjailemaan. Ovat muutkin niin sanoneet, viimeisimpänä eräs fani Facebookissa joka kertoi lukeneensa Hunis 1:n kertaistumalta lävitse. Aina olen ollut. Ei mitään väliä miten elämässä menee, kun aina osaa kehittää sopivan ironista ihan mistä tahansa - irvailla kaikelle mikä vastaan astelee ja vääntää sekä kääntää pelleilyksi kaiken mikä pitäisi ottaa vakavasti. Erittäin hyödyllisiä taitoja molemmat, varmasti vievät elämässä vielä pitkälle. Odottakaahan vain.

Kirjoitushetkellä istun toista peräkkäistä päivää sisätiloissa koneen ääressä. Torstaina epämääräisellä kurkkukivulla alkanut tauti, joka sunnuntaina iski päälle hetkellisesti yli 38 asteeseen yltäneen kuumeen, vaikuttaisi kuitenkin olevan jo likimain täysin ohitse. Ei tainnut olla possunuha siis vielä tämäkään, mutta hyvin kummallinen tauti kulultansa yhtä kaikki. Joka tapauksessa jouduin sen vuoksi skippaamaan pari viikon ensimmäistä työpäivää; ne olisin mielelläni tehnyt, jo siitäkin syystä, että alkaen syyskuusta vietän taas pari viikkoa pois kadulta. (Laskeskelinkin muuten, että olen elokuussa tähän mennessä kerännyt noin 180 euron verran kuukausilahjoituksia. Jos sama tahti on ollut päällä koko kesän verran - mikä ei kyllä ihan pidä paikkaansa, sillä tein muun muassa heinäkuussa melko vähän vuoroja - potentiaalinen tuotto 3,5 vuoden keskimääräisen mukanaroikkumisajan perusteella pitäisi olla noin 30 000 euroa sitten toukokuun, jolla pääsee 2500 nepalilaistyttöä vuodeksi kouluun. Ihan realistisestikin voitaneen siis puhua ainakin noin 2000 tyllerön kouluvuodesta. Mitähän tähän sanoisi vanha rehtorini?)

Tämä johtuu tietenkin siitä, että epämääräiset leikkiopiskelut yliopistolla olisi määrä aloittaa tuolloin, ja ensimmäisten kahden viikon ajan näyttäisi olevan kaikenlaisia fuksihässäköitä ylitse tarpeen. Sen verran olen jo kalenteriin tutustumalla saanut selville, kuten myös sen, että historian laitoksen aviisi Kronikka on ainakin noin taittoteknisesti hieman ala-arvoisempi kuin entisen opinahjoni lehti. Jos en siis ensi vuonna intoudu opiskelemaan, mikä on todennäköistä, voinen siis ainakin yrittää tehdä sikäläisestä julkaisusta lukemisen arvoisen. Hyvähyvä.

Tavallaan siirtymä yliopistomaailmaan saattaa olla ainakin sosiaalisesti toki aivan hyvä. On toki varsin mahdollista, ettei universiteetissa vastaan tulevista humanistinketaleista ole mihinkään - en ole kuullut tiedekunnan yhteishenkeä erityisesti hypetetyn - mutta joka tapauksessa ihmiskontaktit ylipäänsä kuulostavat ihan kiintoisilta. Olen nimittäin viime viikkojen ajan onnistunut pitämään ihan kohtalaisessa sosiaalisen eristyksen tilassa ja kohdannut ihmisiä pääasiassa kadulla sekä satunnaisesti baareissa. Toki kävin myös Lawatansseilla, mutta siellä väki taasen ei ollut kalliolaiskapakan asiakaskuntaa vähemmän humaltunutta, ainoastaan enemmissä määrin muutenkin kuosista. Lienee ihan kohtalainen saavutus, ettei minulla ilmeisesti tällä hetkellä ole jäljellä kovin aktiivista ja tervettä ihmissuhdetta yhteenkään opiskelijatoveriini vanhasta ja rakkaasta Tilusta, ja siitä opinahjosta sentään poistuin noin vajaat kolmisen kuukautta sitten. Sattuuhan sitä, "opiskelemaanhan sinne mentiin eikä seurustelemaan".

Olen sentään saanut käytettyä nämä sairauspäivät erittäin hyödyllisesti hyväkseni. Asensin tässä eräänä päivänä taas Heroes of Might and Magic -pelisarjan kolmososan, ja sitäpä olen tässä takonut. Mikäpä kehittäisi mieltä ja kehoa paremmin kuin lohikäärmelaumojen vyöryttäminen salamoita viskovien jättiläisten kimppuun. Örmör. Ehkä monikin asia, kuten kirjallisuus. Sitäkin olen toki harrastanut, äsken luin kymmenisen sivua Pimeyden vasenta kättä, jonka lainasin Annukalta kai noin reilu vuosi sitten. Muistan sitä kutsunnoissa lukeneeni. Kai sen voisi lopultakin lukea loppuun. Ja piti muuten siitä Troikastakin kirjoittaa joku arvostelu, senkin luin. Voisinkin mennä kirjoittamaan. Ja Harmaata hattuakin olisi kuukausimäärien postaukset vielä lukematta. Voisi mennä lukemaan.

Joo. Heippa.

(en mene oikeasti, mutta voin tässä esittää teille että saisin asioita aikaan)

Hyviä syitä käydä töissä:
- Ei oo niin tylsää
- Saa rahaa, vähän
- Aurinko paistaa jos paistaa

Hyviä syitä käydä asmeilla:
- Ihmiset hylkää roskiksiin paljon muovipusseihin pakattuja sämpylöitä
- Ja rinkeleitä
- Reivit ja One Must Fallin tunnari

p.s. http://assembly.galleria.fi/kuvat/Assembly+Summer+2009/Tuula+Ylikorpi/IMG_1495.jpg

Hei vaan minun nimeni on Konrad
ja minulla on tarina kerrottavana
Ei mitenkään kummoinen tarina
kertomisen arvoinen kuitenkin




Ajattelin jatkaa tämän blogini valokuvapainottamista. Tommin blogi on ehkä aika mainio malli.

oon kuulemma indigolapsi, sen tietää siitä kun oon kiinnostunut ja aktiivinen ja teen sellaista työtä kuin teen, eli oon ihmiskunnan evoluution seuraava askel ja aito übermensch

tällä viikolla ja ehkä ensi viikollakaan en tee, sain hektittäisesti tarpeekseni ja päätin viettää loman. jos haluutte keksiä tekemistä tai pitää seuraa, saatte tehdä sen

muuna tekemisenä ajattelin kokeilla esimerkiksi lukemista; oon jo kokeillutkin, oon lukenut puoli vuotta sitten kesken jäänyttä troikkaa jo kohtalaisesti yli puoliväliin, ehkä saan sen luettuakin

kävin myös mökkeilemässä viikonloppuna. meillä oli olympiakisat, kuvassa on meidän olympiatuli
en pärjännyt, mutta voitin eukonkannon ja melkein voitin vastustajani sumopainissa
melkein aloin ymmärtää antiikin kreikkalaisia, mikäs sen kauniimpaa kuin urheilevat alastomat äijät

mun pitäisi kai alkaa suunnitella ensi vuottani, en päässyt mihinkään kivaan opiskelupaikkaan mut se jämähistorian laitos tarjosi opiskelupaikkaa ja kelasin ottaa sen ihan vain jotta pääsisin poleen hintaan busseilla ja juinislla ja saisin syödä unicafella kahdella ja puolella eurolla mikä ois tosi kätsyä ainakin jos ajtkan nykyistä duuniani yli kesän

oisin voinut myös käydä sen sivarin jos oisin jaksanut, ehkä ryhdyn totaaliksi

en jaksanut nyt miettiä tämän tekstin kirjoitusasua tai korjata typoja vaan kirjoitin jotain ajankohtaista, olkaa hyvät ja ehkä kirjoitan josksu toiste taas jotain oikeaa johonkin
ehkä

äsken koetin meditoida hetken, tulin tietoiseksi melko uskomattomasta määrästä tuntemuksia kropassa, enimmäkseen ne oli hyttysenpuremia

"Terve, mites on festarit mennyt?"
"Ihan jees"
"Ootteko olleet tekemisissä poliisin kanssa"
"No eipä olla"
"Entäs ootteko syyllistyneet huumausaineen käyttörikokseen"
"No eipä olla"
"Jos tarkistetaan rekisteristä ni onko näin"
"Juu"
"Entäs onko näpistyksiä?"
"..Lävistyksiä?"
"NÄPISTYKSIÄ!!"
"Ei oo"
"Entä ootteko ajaneet humalassa autoa"
"Eipä olla"
"Hyvää päivänjatkoa"

Eräs hienoimmista asioista näin rehellisenä, työssäkäyvänä VERONMAKSAJANA lienee se, että nyt voin aiheesta ärjähdellä ja kirjoittaa katkeria vuodatuksia blogeihini tai Hesarin keskustelupalstalle, kun koen veromarkkojani käytetyn hieman tehottomasti. Tämä edellinen kohtaaminen siviiliasuisen virkavallan edustajan kanssa on mielestäni varsin oiva esimerkki.



Noin muuten Konemetsä oli kyllä varsin mainio elämys. Vaikka itse mezzässä viettämieni kolmen päivän aikana tuli kieltämättä vastaan myös aimo annos hyvin yksitoikkoisia jumputtavia toistensa klooneja, mahtui sekaan myös varsin hienojakin esiintyjiä; mainittakoon vaikkapa Hidria Spacefolk, Proteus ja Texas Faggot. Kuvassa Miles Dyson.

Ainakin Salon seudun sanomat tiesi ilmeisesti kertoa metsässä olleen koiria ja miliisejä tuplasti Ruisrockin verran. Kävijoitä metsässä puolestaan oli kaiketikin noin 5000, Turussa 70 000 ja risat. Onhan se sinänsä hienoa, ettei ketään tässä maassa epäillä ilman epäilystä.

TARKENNUS:
16:23 < Iltsu> Aasitus, poliiseja oli kymmenkertasesti
16:23 < Iltsu> ja koiria tuplat

Itse festarit tulivat myös suhteellisen edullisiksi, kun kuvittelin lähes koko ajan olleeni matkassa täysin ilman käteistä. Vasta aivan viime metreillä löysin takkini kätköistä nipun kahisevaa. Siinä vaiheessa hamppurilaiskoju oli jo mennyt kiinni yöksi. Olivatkin kuulemma pahoja hamppurilaisia, joten aamulla en enää halunnut moista.

Ympäriinsä kierrellyt flunssataudinketale saavutti sitten tänä viikonloppuna minutkin. Sairasteltuani kevyesti (mitattua kuumetta pahimmillaan 37,6 celsiusastetta) perjantai-illan ja lauantaipäivän alkoi lojuminen kuitenkin kyrsiä, joten päätin suunnata, kuten alkuperäinen suunnitelmani oli, kohti [ULTRAMEGASALAISTA], jossa järjestettin Final Fallout -nimellä kulkevat konemusapippalot.

Syystä että en ollut innostunut tamppaanaan itseäni - kirjaimellisesti - hengiltä ja hankkimaan sydänlihastulehdusta, varustauduin vaihteeksi reissuun kameralla. Ilman tripodia ja kunnollista optiikkaa sekä muutaman vuoden valokuvataiteellisen hiljaiselon rapistuttamilla taidoilla moisessa paikassa kuvaaminen oli tietysti hieman hankalaa, mutta sain minä muutaman suhteellisen kelvollisen räpsyn aikaiseksi. Viimeisin noista ei ole oikeastaan edes sitä, mutta se antaa hiukan osviittaa siitä millaisessa paikassa tuolloin heiluttiin, joten laitan senkin näkyville.

Pitäisi kai alkaa harrastaa tätäkin lajia taas uudestaan. Mutta vaikken suoranaisesti välineurheilun nimeen vannokaan, siihen tuntuisi kieltämättä tarvitsevan vähän uutta kalustoa - lähinnä hieman valovoimaisemman linssin ja jonkinlaisen salaman.

Pois hortoileminen aamuyöstä vaati taas hieman suunnistustaitoja, mutta onnistui. Yöbussit muistuttivat taas mukavasti siitä, miksi viihdyn vain hyvin satunnaisesti näiden suurten cityjen kiiltokuvamaisessa "yöelämässä" - vaikka vastaan tullut rappio oli tavallaan kovin inspiroivaa ja kaunista, oli se enimmäkseen kyllä aika saatanan masentavaa. Ei sillä, etteikö rappiota piisannut myös ydinlaskeumakemuissa; siellä se vain oli hieman erilaista ja rehellisempää.





P.S. Miksi hemmetissä tämän postauksen viimeisenä oleva vaakasuora kuva täysin sattumanvaraisesti välillä näkyy ja välillä ei?

Arvoisat Illuminaatin jäsenet, Vapaamuurarit, Yhdistyneen kuningaskunnan kuningasperhe, paavi sekä siriuslaiset liskoihmiset,

Minustakin olisi ihan kiva hallita maailmaa. Se on kuitenkin osoittautunut hieman vaikeammaksi kuin projektin viisivuotiaana aloittaessani oivalsin, eivätkä jokailtaiset yritykseni valloittaa maailma pitkän ja hintelän idioottitoverini kanssa ole oikein tuottaneet tulosta.

Mikäli huhut olemassolostanne - teihin on vähän vaikea saada yhteyttä, enkä näin äkkiseltään oikein keksi muuta kätevää keinoa kuin julkaista tämä teksti blogissani ja odottaa että ECHELON-järjestelmänne nappaa sen - ja lähes täydellisestä yksinvaltiudesta maailman asioissa siis pitävät paikkansa, haluaisin tehdä tiettäväksi, että olen kiinnostunut liittymään joukkoonne. Uskon, että minusta voisi olla paljon hyötyä teille.

Olen siis 19-vuotias vantaalainen, joka oli aikaisemmin opiskelija mutta nyt lakin päähänsä saatuaan ei oikein mitään. Ihan oikeastaan senkin takia kirjoitan tätä hakemusta nyt; tarvitsisin vähän sisältöä elämääni, ja maailman hallitseminen kuulostaisi sopivalta. Vantaaltakin muuttaisin pois heti, jos vain pystyisin, joten ei teidän siellä Westendissä tarvitse sitäkään suotta kammoksua.

Pidän itseäni melko hyvänä kirjoittajana. Uskoisinkin, että minusta saattaisi olla hyötyä salaliittonne propagandapuolella. Pystyn myös taivuttamaan nilkkani toisen jalkani ulkopuolelle, jos siitä on jotain hyötyä. En ole aivan varma ymmärrättekö tämän perusteella mitä tarkoitan, mutta joka tapauksessa sen pitäisi kuulemma olla sukupuoleni edustajille mahdotonta.

Olen myös läpäissyt miinaharavan pienimmällä ruudukolla kolmessa sekunnissa, ja ihan kohta kykenen heittelemään viittä jongleerauspalloa. Olen varma, että myös näistä taidoista on hyötyä.

En myöskään usko meillä olevan mitään ratkaisevia mielipide-eroja. Jos te illuminaattilaiset olette nyt sitä mieltä, että maailmasta pitäisi tehdä täysin ateistinen paikka, niin loistavaa - olen aivan samaa mieltä. Jos taas haluattekin tehdä siitä ehdottoman kristityn paikan, niin ei se mitään - kunhan vain kirjoitellaan pyhiin kirjoihin riittävästi yläluokan vapauttavia säädöksiä. Maapallon väkiluvun laskeminen miljardiin ihmiseen taas kuulostaa oikein nerokkaalta, vaikka toivoisinkin kenties, ettei tavoitteeseen pyrittäisi valtavilla joukkomurhilla tai sodilla.

Jos täysi jäsenyys kuulostaa näin ensi alkuun vähän turhan vaikeasti sulatettavalta ajatukselta, niin olisin kenties myös kiinnostunut liittymään johonkin paikalliseen Vapaamuurariloosiin. Mieluiten 09-alueelta.




Rakkain terveisin,
Arto

Aika kultaa muistot, sanovat. Hämmästyttävää on havaita, että melkoinen kultasilaus voi syntyä jo muutamassa kuukaudessa, ja jokusen vuoden ikäisellä muistolla voisi helposti ostaa jo huvilan merinäköalalla Bahamalta.

Tämän sai jälleen huomata lauantaina, kun suuri joukko lukiotovereita ja jonkin verran myös aiempien oppiasteiden väkeä kasaantui samaan paikkaan. Niinpä valtava määrä ihmisiä tuli taas onnittelemaan lakista, hienosta stipendisaldosta ja ties mistä - enimmäkseen sellaiset tyypit, joiden kanssa en oikeastaan ollut ikinä puhunut mitään, enkä varmaan puhu jatkossakaan. Vaikka sain minä kyllä ihan oikealtakin vanhalta tutulta kuulla olleeni piristävä tyyppi outoudessani joskus useampi vuosi sitten. Ja kun kaikista ennakko-odotuksista poiketen päätös lähteä joku päivä nostalgisoimaan teekupposen ääreen oli vielä voimassa seuraavanakin päivänä, alkoi jälleen hämmästyttää, miksi noinkin mitättömän kohteliaisuuden lausumiseen tarvitaan humalatila.

Kuten jokaisen hienon reissun kaavaan kuuluu, mahtui reissuun myös ihmisten kummallisia kimpaantumisia ja ainakin muutaman parisuhdekriisin todistaminen.

Oli miten oli, se laitos on nyt nähty. Vaikka rehtorimme Risto kovasti patistelikin verkostoitumuaan eliniäksi kaikenkattavan Facebookin kautta, on oma veikkaukseni, ettei niitä kovasti hehkutettuja "elinikäisiä kavereita" jäänyt loppujen lopuksi kovin montaa, huonolla tuurilla ei ehkä yhtäkään. Linkittämästäni videosta ehdittiinkin jo todeta, että oikeastaan aika ikävää edes puhua mokomasta: jollekulle, jolle niitä elinikäisiä kavereita ei jäänyt, saattaa kuulemma tulla paha mieli ja usko, ettei niitä löydy sitten yliopistostakaan.

Tiedä häntä. En minä näemmä ole yliopistoonkaan pääsemässä. Viestinnän pääsykoe oli tällä haavaa ainoa, johon jaksoin loppujen lopuksi kovinkaan hyvin valmistautua. Sen kävin tekaisemassa tänään, ja jo taloon sisään astuessani huomasin, miksen ole onnistumassa.

Siinä missä esimerkiksi viime viikolla huvikseni tekaisemani historian pääsykokeen osallistujakaarti näytti olevan liikenteessä jokseenkin samalla hälläväliä-asenteella kuin minäkin, oli tunnelma viestinnän kokeessa haudanvakava. Aula oli täynnänsä ihmisiä, jotka viimeisiin sekunteihin asti plarasivat lävitse monikymmensivuisia muistiinpanoläjiään. Salissa ainakin vieressäni istuva kaveri kirjoitti loppuun asti tekstiä sellaisella tahdilla, että kipinät sinkosivat kynästä (hieman valehdellen) ja koko pöytärivi tärisi (yhtään liioittelematta). Sanokaa minun sanoneen: huomisaamun lehdestä luetaan vielä, kuinka journalistiopinnoista haaveileva nuori menehtyi amfetamiinin yliannostukseen Porthanian käymälässä. Kaiken kaikkiaan kaikkien niiden valmennuskursseilla täyteen teräänsä treenattujen opiskelijahirmujen keskellä olo oli vähän kuin olisi päätynyt keskelle itäsaksalaisnaisten urheilukisoja, mitä nyt valtiotieteellisen pääsykokeessa oli huomattavasti enemmän naisia.

Ei sillä, ettäkö valmistautumisessa olisi mitään pahaa. Typeerähän pikemminkin on valmistautua liian huonosti. Ihan tuollaiseen minulla ei vain tällä kertaa riittänyt innostus, mutta katsotaan miten käy, ja katsotaan ensi vuonna uudestaan. Ehkä kerjään siihen asti rahaa köyhille afrikkalaislapsille, jos pärjään siinä hommassa niin hyvin, että saan paikkani pitää.

Nyt onkin jollain tapaa suhteellisen herännyt olo. Öinen kävelylenkki Tikkurilasta kotiin ja ihmiset, jotka eivät selvästikään kyenneet käsittämään viisikilometrisen matkan taivaltamista paljain jaloin, olivat kovin piristäviä. Tästä on ihan kiva hippeillä eespäin.

- hei tyyppi, missä sun kenkäs on?
- ne on mun kädessä

jee, herätys ehkä kahdeksalta tai joskus ja unensaanti on loistokasta

tik-tak-tik-tak-tik-tak